5 ruokaa, joita sinun ei tulisi koskaan syödä

Pähkinät, tofu, maksa, sipuli…
Useimmilla meistä on jokin ruoka jota ei suostuisi syömään pakotettunakaan. Yleensä syynä on maku, allergia tai ympäristönäkökulma. Ohessa viisi ruokalajia, joita ei kannata syödä niiden terveydelle haitallisten ominaisuuksien vuoksi.
5 ruokaa, joita sinun ei tulisi koskaan syödä:
1. Miekkakala
Miekkakaloihin kertyy erityisen paljon raskasmetalleja, kuten elohopeaa. Erityisesti raskaana olevien on syytä kieltäytyä miekkakala-annoksista lomamatkoillaan. Lisäksi miekkakala on paikoin rajusti ylikalastettua.
2. Kasvinsuojeluaineilla käsitellyt mansikat
Mansikat kannattaa syödä luomuna, koska tavallisia mansikoita käsitellään moneen kertaan kasvukautensa aikana vaarallisilla kasvinsuojeluaineilla.
3. Light-juomat
Tutkimustulokset aspartaamin ja muiden keinotekoisten makeutusaineiden terveysvaikutusten suhteen on monin tavoin ristiriitaista. Syynä ovat usein intressiristiriidat tutkijoiden ja makeutusaineita valmistavien suurten yhtiöiden välillä. Tutkimustulokset kuitenkin kertovat, että keinotekoiset makeutusaineet voivat aiheuttaa lihavuutta, neurologisia oireita, nivelkipuja, ruoansulatusongelmia, päänsärkyä ja muita sekalaisia oireita.
4. Säilyketomaatit
Säilyketölkeistä voi liueta ruokaan BPA-nimistä synteettistä estrogeenia, joka voi aiheuttaa mm. diabetestä ja lisääntymiskyvyttömyyttä. Suosi lasi- tai pahvipakkauksiin pakattuja tomaatteja, jos tarvitset säilyketomaatteja resepteissäsi.
5. Valkosuklaa
Valkoisessa suklaassa ei ole lainkaan niitä terveydelle edullisia ainesosia joita tumma suklaa on pullollaan. Päinvastoin: Valkoisessa suklaassa on vain suklaan huonot puolet, eli runsaasti rasvaa ja sokeria.
Katso myös:
Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja
Lähde: Womens Health Magazine
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Syö näitä ruokia: Vatsa voi paremmin ja aineenvaihdunta tehostuu
- Tässä ainoa juoma, joka sinun tulee opetella kesää varten: Tarvitset vain 3 edullista ainesta
- Sinun tulisi tietää tämä niksi, mikäli juot kahvia päivittäin – keho kiittää ja voit paremmin
- Yllättäviä ruokia, jotka tuhoavat hampaasi: Vältä näitä ja hampaasi voivat paremmin
- Haluatko alentaa stressitasoa ja saada lisää energiaa? Syö näitä ruokia
- Nainen sai eurolavan ilmaiseksi ja muutti sen upeaksi yrttitelineeksi – katso tästä miten!
- Haluatko eroon ampiaisista? Tee tämä paperipussille ja ongelma ratkeaa
- Lisää suklaa herkkulistallesi – näin se vaikuttaa mielen ja kehon hyvinvointiin
- 4 syytä syödä yksi kananmuna päivässä – hyväksi aivoille ja silmille
- Tee keväisin 6 asiaa raparperille – se kasvaa paremmin ja tuottaa enemmän satoa
- 5 ruokaa, jotka kerryttävät kehoon erityisesti selluliittia
- Maailman parhaat perunat: Resepti valtasi sosiaalisen median yhdessä yössä
- Leikkaa limupullosta pala ja kiedo sen ympärille kuminauha: Lopputulos on nerokas
- Laita imurin suuttimen päähän tyhjä vessapaperirulla – hyvä kikka
- Leikkaa sitruuna, lisää suola ja jätä se keittiöösi: Yön aikana tapahtuu tällainen muutos
- Sano hyvästi hyttysparvelle — istuta nämä 7 kasvia ja saat viettää kesäsi rauhassa
- Näin puhdistat kaikki maljakot ilman apuvälineitä – tarvitset vain 2 ainetta
- Mies naulaa 8 kuormalavaa yhteen: Niistä syntyy ihana oleskelutila
- Mummoni ripotteli aina ruokasoodaa kasvien juurelle – tästä syystä se kannattaa
- Mies tekee perunaan reiän ja tökkää siihen oksan – loistava kevätniksi