6 niksiä, joilla saat marjat säilymään pitkään: Vältä yleinen virhe

Kesäisin kotimaiset marjat ovat suurta herkkua.
Jokainen suomalainen ostaa varmasti kesän aikana vähintään muutaman kerran torilta herneitä, mansikoita tai muita kotimaassa kasvatettuja tuotteita.
Tästä artikkelista löydät muutamia vinkkejä, joiden avulla ihanat marjasi säilyvät vielä pidempää hyvinä.
1. Älä anna yhden pilantuneen marjan pilata muita.
Homeet leviävät nopeasti marjapaketeissa, joten huonot yksilöt kannattaa poistaa heti, etteivät ne pilaa myös hyviä marjoja.
2. Pese ja kuivaa marjat.
Marjoja pestäessä on tärkeää, että ne kuivaa erittäin huolellisesti, niin ettei niiden pinnalle jää ylimääräisiä vesipisaroita. Vadelmia ostaessa on kuitenkin hyvä muistaa, että ne kannattaa pestä juuri ennen kuin ne syödään.
3. Pese marjat kuumalla vedellä tai viinietikkaseoksessa.
Laita marjat veteen, jossa on 1 dl etikkaa ja 3 dl vettä tai kuumaan veteen. Tämän jälkeen käytä marjat kylmän vesihanan alla.
4. Säilytä marjoja oikeassa paikassa.
Kaikki saman päivän aikana syötävät marjat voivat olla huoneenlämmössä. Mikäli marjoja säilytetään kuitenkin yli päivän ajan, tulisi ne laittaa jääkaappiin.
5. Pakasta marjasi.
Saitko paljon marjoja kerralla, etkä tiedä mitä tekisit niille kaikille? Pakastaminen on oiva keino säilyttää marjojen tuore ja ihana maku, jolloin niistä saa nauttia myös talvisin.
6. Älä heitä ylikypsiä marjoja pois.
Ylikypsissä marjoissa on erittäin vahva maku, jota kannatta hyödyntää. Voit esimerkiksi laittaa ylikypsät mansikat pakkaseen, jonka jälkeen pistä ne tehosekoittimeen. Tuloksena syntyy herkullinen ja jäinen drinkki / smoothie, mikä sopii loistavasti kesään. Jäisen mansikkasoseen voi myös laittaa jääpalamuottiin, jolloin saat maukkaita ”jääpaloja.”
Lähde: thekitchn.com
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Moni tekee tiskatessa turhia mokia – tässä niksi, jolla astoistasi tulee aikaisempaa puhtaampia
- Onko kärpänen vieraillut annoksesi päällä? Tämän vuoksi ruokaa ei kannata enää syödä
- Tarvitset vain 2 raaka-ainetta ja kylpyhuone tulee hohtamaan puhtaampana kuin aikaisemmin
- Nainen joi 20 päivää pelkkää vettä – näin hänen olonsa muuttui
- Tutkimus: Ylipaino uhkaa, jos keittiöstäsi löytyy tämä paketti
- 7 laiskaa tapaa polttaa kaloreita – tätä helpommalla et pääse
- Sanna Marinin Muistelmateos ‘Hope in Action’ Julkaistaan Marraskuussa
- Painele reikiä suklaataikinaan ja lisää vaahtokarkit – lopputulos näyttää upealta
- 6 tapaa, joilla vettä voi juoda väärin – nämä voivat haitata hyvinvointia
- Tämä takapihoilla kasvava rikkaruoho ehkäisee krapulaa – ilmainen ja tehokas niksi
- Onko banaanissasi näitä jälkiä? Heitä se roskiin välittömästi ja ilmoita asiasta kauppiaalle
- Monet käyttävät foliota väärin – näin tiedät kumpaa puolta tulee käyttää
- Syö kaksi kananmunaa päivässä – 9 muutosta, jotka se saa aikaan kehossasi
- Isoäidin salainen niksi tiskialtaan puhdistukseen: Vain yhdellä aineella!
- Tässä on temppu tekee makaronilaatikosta paljon herkullisempaa – simppeli kikka
- Mummoni säästi aina kaikki kahvinporot – nyt tajuan millainen nero hän oli
- Tutkimus: Älä käytä näitä kasviöljyjä paistamiseen – myrkyllisiä aldehydiyhdisteitä
- Syö puolukoita vain ruokalusikallinen päivässä – 6 tapaa, jolla kehosi hyötyy.
- Joudutko heittämään banaaneja usein roskiin? – näin säilytät banaanit 15 päivää täydellisinä
- Tämä niksi saa kulahtaneet orkideat kukkimaan – tarvitset vain yhden tutun raaka-aineen