6 pahinta myrkkylähdettä: Näitä tutkijat koittavat vältellä parhaansa mukaan

Monet arkipäiväiset ruoat ja tavarat sisältävät terveydelle haitallisia kemikaaleja.
Tänä päivänä ruokaa tuottavat yritykset käyttävät hirveitä määriä torjunta-aineita ja kemikaaleja, jotta sato kasvaisi nopeasti ja pysyisi terveenä. Monet aineet ovat sen verran uusia, että niiden pitkäkestoisia vaikutuksia ihmisiin ei vielä tiedetä.
Kaikkea on silti turha yrittää välttää, mutta joissakin asioissa olisi hyvä olla ainakin tietoinen tuotteen sisältämistä aineista.
Katso alta kuusi asiaa, joista tutkijat yrittävät pysyä mahdollisimman loitolla:
1. Kahvi ja banaani tulisi ostaa aina luomuna. Ei-luomukahvissa ja –banaanissa on paljon suuria määriä torjunta-aineita, jotka ovat haitaksi hormonitoiminnalle.
2. Tonnikala sisältää paljon elohopeaa, joka on vaarallinen hermostomyrkky. Elohopean määrä kasvaa kaloissa sitä mukaa, mitä vanhempia ja kookkaampia ne ovat.
3. Mansikat ja viinirypäleet sisältävät usein homehtumista ehkäisevää ainetta, joka sotkee hormonitoimintaa.
4. Monissa huonekaluissa, kodin elektroniikassa sekä vaatteissa on palontorjunta-aineita, joille altistumme kotioloissa. Ongelma tulisi ottaa huomioon, sillä ihminen viettää ajastaan jopa 90% sisällä.
5. Tölkeissä ja metallipurkeissa on bisfenoli A:ta, joka vaikuttaa negatiivisella tavalla hormonitasoihin.
6. Kemikaaleja sisältävät aurinkorasvat ovat haitaksi kehollesi, sillä niistä imeytyy hormonitoimintoja häiritseviä kemikaaleja. Paras tapa suojautua auringolta on yksinkertaisesti pukea päälle sopivasti vaatteita.
Lähde: IS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Pääsiäisresepti: Lammaspaisti yrteillä ja valkosipulilla
- Nokkoskeitto – rikkakasvista terveyspommiksi
- Kevään superruoka löytyy pihaltasi – Näin hyödynnät nokkosen
- Halloumi-perunasalaatti
- Tämä kookos-suklaakakku sopii hyvin pääsiäiseen – ei sisällä maitoa
- Punkit ovat pian täällä – tässä niksi, jonka avulla ne pysyvät sinusta loitolla
- Laita voitaikinaan käärityt lihapullat uuniin – jopa italialaiset rakastuvat tähän reseptiin
- Mies sekoittaa vain kerman ja tumman suklaan – 2 aineesta syntyy loistava jälkkäri pääsiäiseksi
- Älä koskaan säilytä leipää tässä paikassa – menee nopeammin huonoksi
- Helppo keittokirja arjen pelastajaksi – Sinustakin Kotikokki
- 5 ruokaa, jotka kerryttävät kehoon erityisesti selluliittia
- Maailman parhaat perunat: Resepti valtasi sosiaalisen median yhdessä yössä
- Laita imurin suuttimen päähän tyhjä vessapaperirulla – hyvä kikka
- Leikkaa sitruuna, lisää suola ja jätä se keittiöösi: Yön aikana tapahtuu tällainen muutos
- Mummoni ripotteli aina ruokasoodaa kasvien juurelle – tästä syystä se kannattaa
- Leikkaa limupullosta pala ja kiedo sen ympärille kuminauha: Lopputulos on nerokas
- Sano hyvästi hyttysparvelle — istuta nämä 7 kasvia ja saat viettää kesäsi rauhassa
- Näin puhdistat kaikki maljakot ilman apuvälineitä – tarvitset vain 2 ainetta
- Mies naulaa 8 kuormalavaa yhteen: Niistä syntyy ihana oleskelutila
- Mies tekee perunaan reiän ja tökkää siihen oksan – loistava kevätniksi