9 oiretta, jotka kertovat että keho kärsii mahdollisesti raudan puutostilasta
Hyvä ruokavalio on tasapainoisen ja onnellisen elämän perusta. Mutta joskus voi olla vaikea tietää tai tunnistaa, mitä vitamiineja tai hivenaineita kehosi tarvitsee enemmän.
Yksi yleisimmistä on raudan puutostila, jonka oireista tuhannet ihmiset kärsivät tietämättään mistä on kyse.
Rauta ylläpitää veren hapenottokykyä, ja auttaa samalla tuottamaan dopamiinia, joka vaikuttaa lihasten toimintaan ja mielialaan – jonka avulla ihminen pysyy iloisena ja terveenä.
Jos rautaa saa kuitenkin liian vähän niin keho ei pysty toimimaan optimaalisesti. Raudan puutostila voi johtaa myös anemiaan, joka heikentää vastustuskykyä, mielialaa ja keskittymiskykyä.
Katso alapuolelta raudan puutostilan yleisimmät oireet:
1. Hengästyt tavallista helpommin
Raudan puutostila heikentää veren hapenottokykyä. Tämän vuoksi hengästyt helpommin ja pienikin rasite voi tuntua tavallista uuvuttavammalta.
2. Olet väsynyt ja uupunut
Keho tarvitsee rautaa hemoglobiinin tuottamiseen ja hapen kuljettamiseen. Veren punasolut sisältävät hemoglobiinia ja liian vähäinen raudan määrä aiheuttaa väsymystä sekä uupumusta.
3. Kärsit keskittysmisvaikeuksista
Raudan puutostila vaikuttaa aivojen välittäjäaineisiin, jonka seurauksena ne toimivat tavallista huonommin. Tämä voi aiheuttaa muun muassa keskittymisvaikeuksia.
4. Tulet tavallista helpommin kipeäksi
Raudan puutostila voi ilmentyä tavallista runsaampana sairasteluna. Puutostila heikentää vastustuskykyä ja kehosi keinoja taistella bakteereja ja viruksia vastaan.
5. Lihaksesi eivät palaudu
Treenin jälkeen on tavallista tuntea lihaskipua. Mutta jos palautuminen ja kipu kestävät tavallista kauemmin niin jokin on luultavasti pielessä. Lihakset tarvitsevat rautaa, jotta ne voivat palautua treenin jälkeen.
6. Päänsärky ja pahoinvointi
Raudan puutostila voi aiheuttaa pahoinvointia ja päänsärkyä. Näiden oireiden tulisi kuitenkin kadota nopeasti, kun raudan määrä lisääntyy ruokavaliossa.
7. Kynnet ovat heikot ja huonovointiset
Jos kyntesi ovat ohuet, halkeilevat tai kupruiset niin tämä voi viitata raudan puutostilaan. Raudan puutostila näkyykin nopeasti kynsissä.
8. Kalpeus
Raudan puutostila aiheuttaa kalpeutta. Tämä aiheutuu punasolujen vähäisestä määrästä, josta kerroimme aiemmin.
9. Sydämentykytys
Sydämentykytys on yksi raudan puutostilan merkeistä, mutta se voi johtua monista muistakin tekijöistä.
Jaa tämä uutinen Facebookissa, jotta raudan puutostilasta kärsivät ihmiset saisivat oireisiinsa mahdollisimman nopeasti apua.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lue tämä jos heräät aamuyöllä – keho saattaa viestiä tästä ongelmasta
- Uusi tapa paistaa joulukinkku – lopputuloksesta tulee perinteistä mureampi
- Näin valmistat Pekka Haaviston lanttulaatikon – nappaa resepti talteen
- Tämän vuoksi juomapullo pitää aina pestä jokaisen käyttökerran jälkeen
- Tästä syystä veitsi tulisi aina kastella kylmällä vedellä ennen sipulin leikkaamista
- Porkkalatahna on joulupöydän yllättäjä – Et huomaa eroa perinteiseen kylmäsavuloheen
- Täydellisen riisipuuron salaisuus – noudata tätä reseptiä ja onnistut varmasti
- Tiesitkö, että makaronista saa tehtyä herkullisia sipsejä? Näin onnistut
- Käytätkö usein suihkutettavia pesuaineita? Tämän vuoksi niiden käyttöä kannattaa rajoittaa
- Asento, jossa nukut on todella tärkeä – kokeile näitä ohjeita ja huomaat eron unenlaadussa
- 6 hedelmää, jotka turvottavat ja kerryttävät vatsaan ilmaa
- 5 ruokaa, jotka kerryttävät kehoon erityisen paljon selluliittia
- Uutisankkuri Pirjo Nuotion jälkiruoka on hitti vuodesta toiseen – sitä syötiin jopa ”lattian kautta”
- Vappu Pimiän helppo luottokakku ei vaadi vatkausta: ”Kakku on sanalla sanoen niin hyvä!”
- Uusi taianomainen kakku jouluksi – Kokeile jotain erilaista
- Tästä syystä osa ihmisistä laittaa lakanan alle saippuan – voi auttaa yleiseen riesaan
- 7 asiaa, joita tiskiaineella ei saisi missään nimessä tehdä: Ikäviä ja jopa kalliita seurauksia
- Isoäitini niksi: Levitä piimää kylpyhuoneen seinään ja odota reilu 30 minuuttia
- Tätä parempia ja rapeampia perunoita et saa mistään – ota resepti talteen
- Nerokas niksi: Tee tämä ja sinun ei tarvitse enää heittää orkideaa roskiin