Älä missään nimessä jätä perunasurvinta kaappiin lojumaan – näin teet sillä upeita herkkuja 5 minuutissa
Jos olet yksi meistä monista, joka ei valmista perunamuusia itse alusta lähtien, perunasurvin saattaa jäädä keittiökaappiin lojumaan.
Sillä on kuitenkin erikoinen käyttötarkoitus, nimittäin voit valmistaa sitä käyttäen rapeaa ja herkullista jälkiruokaa – ristikkokeksejä.
Seuraa alta ohjeita ja yllätä perheesi tällä erikoisella herkulla!
Tarvitset:
- 1 kananmuna
- 120 grammaa sokeria
- 5 grammaa vaniljasokeria
- 2 dl maitoa
- 125 grammaa vehnäjauhoja
- 70 grammaa maissitärkkelystä
- öljyä paistamiseen
- hunajaa lisukkeeksi
Tee näin:
- Kaada kulhoon muna ja sokeri ja sekoita tasaiseksi.
- Lisää maito ja lopuksi kuivat ainekset. Sekoita tasaiseksi.
- Kuumenna öljy pannulla ja laske survin öljyn sekaan kuumenemaan hetkeksi.
- Dippaa tämän jälkeen survin varovasti taikinaan niin, että sen pintapuolelle tarttuu tasaisesti taikinaa.
- Laske sitten survin öljyyn ja heiluttele varovasti, kunnes taikina irtoaa survimesta ja alkaa kypsymään öljyssä.
- Kun taikina on kypsynyt kullankeltaiseksi, nosta ruudukot talouspaperille ja anna ylimääräisen öljyn imeytyä pois.
- Tarjoile esimerkiksi hunajan kera jäähtyneinä.
Oliko tämä kikka mielestäsi yllättävä? Jaa se myös ystävillesi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Muuta kuormalava kukkapenkiksi – säästät kymmeniä tai jopa satoja euroja
- Tämä kakku sulaa suuhun eikä vaadi edes paistamista – katso resepti
- Nainen laittaa ruoat kypsymään tiskikoneeseen: Näin lopputuloksen ja haluan kokeilla samaa
- Tämä on paras paikka säilyttää kurkkuja – suurin osa säilyttää niitä väärin
- 3 herkullista drinkkiä, jotka eivät pilaa dieettiä – voi juoda hyvällä omalla tunnolla
- Ostitko kallista kaupasta oliiviöljyä? Älä tee tätä virhettä enää uudestaan
- Turkkilainen pasta – Hieman muunneltu versio
- Olet ehkä keittänyt riisin väärin koko elämäsi ajan – 3 tärkeintä vaihetta
- 8 syytä, jonka vuoksi kotoasi tulisi löytyä aina sitruunaa
- 7 raaka-ainetta, joilla voit korvata osan kauppojen kalliista pesuaineista
- Näin leivän saa säilymään tuoreena lähes ikuisesti – niksi, joka jokaisen tulisi tietää
- Siivoa vessanpönttö vain yhdellä raaka-aineella – tulokset näkyvät heti
- Täydellinen kasvisruoka, jossa on paljon makua ja terveellistä pinaattia
- Sydänkirurgi kertoo: 4 ruokaa joita hän ei syö – 3. tuote on yleinen Suomessa
- 3 merkkiä jotka kertovat, että syöt liikaa proteiinia
- Lisää pyykkikoneeseen desilitra suolaa: Näin se vaikuttaa vaatteiden ulkonäköön
- Moni tekee virheen banaanin kanssa – tärkeitä ravintoaineita lentää suoraan roskikseen
- Painele jauheliha tortillaletun päälle ja tee siitä rulla – taivaallinen lopputulos
- Nainen hieroo perunaa kasvoihin: Kikka auttaa yleiseen vaivaan
- Täydelliseen jälkkäriin tarvitaan vain 2 ainesta – jokaisen tulisi osata tämä resepti