Anun herkullinen puuro maistuu aivan mustikkapiirakalta – näin valmistat sen

Kotitalouden lehtori Anu Heinaron valmistama tuorepuuro maistuu aivan mustikkapiirakalta.
Huomenta Suomen lähetyksessä vieraillut Anu jakoi herkullisen reseptin. Tuorepuuron voi nimittäin maustaa vaikka mustikkapiirakan makuiseksi!
– Tuorepuuron perussuhde on, että laitetaan desi kaurahiutaleita, desi maitoa, desi jogurttia tai rahkaa ja sitten esimerkiksi marjoja ja hedelmiä tai muita mausteita, Heinaro kertoi.
Mustikkapiirakkakaurapuuroon makua saadaan muun muassa kardemummasta ja valkosuklaarouheesta. Jogurtiksi valikoitui tällä kertaa perinteinen vaniljajogurtti, mutta sen tilalla voisi Heinaron mukaan käyttää myös maustamatonta jogurttia tai vaikka proteiinirahkaa.
Mustikkapiirakkatuorepuuro
- 1 dl maitoa tai kauramaitoa
- 1 dl vaniljajogurttia tai kauragurttia
- 1 dl kaurahiutaleita
- 0,5 dl mustikoita
- 0,5 tl kardemummaa
- 2 rkl rouhittua valkosuklaata tai valkosuklaalastuja
Valmistusohje
Mustikkapiirakkatuorepuuro:
Sekoita ainekset keskenään ja anna tuorepuuron tekeytyä vähintään kolme tuntia tai yön yli.
Voit tehdä tuorepuuron suoraan eväsrasiaan, jos aiot ottaa sen evääksi. Koristele halutessasi mustikoilla ja valkosuklaalastuilla.
Kokeile ja jaa resepti ystävillesi!
Lähde: MTV
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Nainen sai eurolavan ilmaiseksi ja muutti sen upeaksi yrttitelineeksi – katso tästä miten!
- Haluatko eroon ampiaisista? Tee tämä paperipussille ja ongelma ratkeaa
- Lisää suklaa herkkulistallesi – näin se vaikuttaa mielen ja kehon hyvinvointiin
- 4 syytä syödä yksi kananmuna päivässä – hyväksi aivoille ja silmille
- Tee keväisin 6 asiaa raparperille – se kasvaa paremmin ja tuottaa enemmän satoa
- Mies ostaa pitaijan kaupasta ja istutti sen siemenet – upea kasvi muutamassa kuukaudessa
- Pääsiäisen Suklaapavlova
- Pääsiäisresepti: Lammaspaisti yrteillä ja valkosipulilla
- Nokkoskeitto – rikkakasvista terveyspommiksi
- Kevään superruoka löytyy pihaltasi – Näin hyödynnät nokkosen
- 5 ruokaa, jotka kerryttävät kehoon erityisesti selluliittia
- Maailman parhaat perunat: Resepti valtasi sosiaalisen median yhdessä yössä
- Laita imurin suuttimen päähän tyhjä vessapaperirulla – hyvä kikka
- Leikkaa limupullosta pala ja kiedo sen ympärille kuminauha: Lopputulos on nerokas
- Leikkaa sitruuna, lisää suola ja jätä se keittiöösi: Yön aikana tapahtuu tällainen muutos
- Mummoni ripotteli aina ruokasoodaa kasvien juurelle – tästä syystä se kannattaa
- Sano hyvästi hyttysparvelle — istuta nämä 7 kasvia ja saat viettää kesäsi rauhassa
- Näin puhdistat kaikki maljakot ilman apuvälineitä – tarvitset vain 2 ainetta
- Mies naulaa 8 kuormalavaa yhteen: Niistä syntyy ihana oleskelutila
- Mies tekee perunaan reiän ja tökkää siihen oksan – loistava kevätniksi