Hän rakentaa rapumerran oksista – alle 1% ihmisistä osaa nykyään tällaisia niksejä
Harva osaa tänä päivänä rakentaa pyydyksiä pelkillä luonnosta saatavilla olevista materiaaleilla.
Primitive Technology -niminen Youtube -kanava on saavuttanut valtaisan suosion. Mies rakentaa, saalista ja elää primitiivisessä eli alkukantaisessa ympäristössä. Miehellä ei ole minkäänlaisia työkaluja tai muita apuvälineitä – tämä tarkoittaa sitä, että kirjaimellisesti kaikki täytyy rakentaa itse.
Tällä videolla oikean elämän ”Ihmemies MacGyver” näyttää, kuinka hän valmistaa luonnossa saatavilla olevista materiaaleista rapumerran.
Hän rakensi merran oksista ja liaaneista – Suomessa liaanien tilalla voisi toimia ehkäpä paju.
”Pyydystin rapuja ja söin ne. Rapumertoja ja katiskoja on helppo rakentaa niiden muodon vuoksi. Tarvitset vain korin, jonka sisäpuolelle asetetaan suppilon muotoinen sisäänkäynti. Rapujen on vaikea päästä ulos merrasta”, mies kirjoittaa Youtube -videollaan.
Rapumerta asetettiin vedessä olleen juurakon alle ilman minkäänlaista syöttiä. Ensimmäinen rapu oli kulkenut pyydykseen vain 10 minuutin jälkeen. Lopulta hänellä oli tarvittava määrä aterian valmistamiseen.
Huomioi, että ateria valmistettiin täysin alkukantaisella tekniikalla ja vesi saatiin kiehumaan kuumien kivien avulla. Mies oli istuttanut joen alajuoksulle vihanneksia, jotka hän söi aterian yhteydessä.
Voit katsoa alla olevasta videosta kuinka mies rakensi merran, pyydysti ravut ja lopulta keitti ne!
En lainkaan ihmettele, miksi Primitive Technology -kanavan videot ovat niin suosittuja.
Nostan hattua ihmisille, jotka ovat taitavia käsistään ja pystyvät rakentamaan niin ”vähästä” elintärkeitä välineitä ja pyydyksiä.
Jaa artikkeli Facebookissa mikäli sinulla on ystäviä, jotka ovat taitavia käsistään!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Maailman helpoin banaanikakku: Tarvitset vain 3 raaka-ainetta
- 3 syytä, jonka vuoksi sitruunaveden juominen kannattaa
- Näin nikotiini voi herättää viinanhimon – tutkimustulos paljastaa
- Suloiset käpyleivokset syntyvät yllättävän helposti
- Ginillä ja katajanmarjoilla graavattu lohi – loistava jouluherkku
- Makuja: Aiotko ostaa kalaa jouluksi? Muista tämä!
- Näin valitset täydellisen viinin jouluruokien pariksi – Katso lista!
- Snickersbräck
- 7 ruokaa, jotka voit vielä pelastaa sen jälkeen, kun ne ovat menneet jo ”pilalle”
- Unohda Listerine! 8 luonnollista tapaa, joilla saa raikkaan hengityksen
- 6 hedelmää, jotka turvottavat ja kerryttävät vatsaan ilmaa
- 5 ruokaa, jotka kerryttävät kehoon erityisen paljon selluliittia
- Uutisankkuri Pirjo Nuotion jälkiruoka on hitti vuodesta toiseen – sitä syötiin jopa ”lattian kautta”
- Vappu Pimiän helppo luottokakku ei vaadi vatkausta: ”Kakku on sanalla sanoen niin hyvä!”
- Tästä syystä osa ihmisistä laittaa lakanan alle saippuan – voi auttaa yleiseen riesaan
- Uusi taianomainen kakku jouluksi – Kokeile jotain erilaista
- 7 asiaa, joita tiskiaineella ei saisi missään nimessä tehdä: Ikäviä ja jopa kalliita seurauksia
- Isoäitini niksi: Levitä piimää kylpyhuoneen seinään ja odota reilu 30 minuuttia
- Tätä parempia ja rapeampia perunoita et saa mistään – ota resepti talteen
- Nerokas niksi: Tee tämä ja sinun ei tarvitse enää heittää orkideaa roskiin