Juo aamuisin kurkuma-sitruunavettä – näin juoma vaikuttaa kehoon
Se, että keho tarvitsee päivittäin vettä, ei luultavasti (tai ainakaan toivottavasti) ole kenellekään uusi tieto.
Pyrin aina juomaan lasillisen vettä heti herättyäni, sillä keho menettää yön aikana yllättävän paljon nesteitä. Vesi saa kehon käynnistymään ja nopeuttaa aineenvaihduntaa, jonka ansiosta myös ruokahalu tulee nopeammin.
Vettä tulisi juoda keskimäärin noin 1,5 litraa päivässä, mutta tämä vaihtelee tietenkin lämpötilan ja sään mukaan. Helteillä nesteytykseen tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota.
Veden positiivisia terveysvaikutuksia voi kuitenkin tehostaa, kun joukkoon lisää hieman sitruunaa ja kurkumaa.
Juo vettä, joka sisältää sitruunaa ja kurkumaa – kerromme seuraavaksi miksi.
Kurkuma
Kurkuma kasvaa Aasiassa ja sitä on käytetty eri sairauksien hoitoon vuosituhansien ajan. Kurkuma on yksi maailman vanhimmista luonnollisista lääkeaineista ja tutkijat ovat vasta hiljattain selvittäneet kuinka paljon tulehduksia ehkäiseviä ainesosia se sisältää – kaiken lisäksi mauste sisältää kurkumiinia, joka ehkäisee ja parantaa monia sairauksia.
Kurkuma on voimakas antioksidantti ja se voi samalla vaikuttaa positiivisesti aivojen toimintaan. Kurkuman on todettu ehkäisevän Alzheimerin kehittymistä tutkimuksessa, jossa haluttiin pidentää Alzheimer-oireista kärsivien banaanikärpästen elinikää.
Kurkuman on todettu myös laskevan kolesterolia ja ehkäisevän veritulppia sekä verisuonten kalkkeutumista.
Sitruuna
Sitruuna on yksi voimakkaimmista saatavilla olevista hedelmistä – se sisältää runsaasti C-vitamiinia, kuituja, mineraaleja, proteiinia ja hiilihydraatteja.
Sitruuna parantaa kehon immuniteettia sen suuren C-vitamiinipitoisuuden ja antioksidanttien ansiosta. C-vitamiinin antioksidanttisten vaikutusten vuoksi, se ehkäisee myös sydän- ja verisuonitauteja, ravitsemusasiantuntija Magnus Nylander toteaa.
Sitruunan on todettu ehkäisevän ylipainoa, sillä se sisältää pektiiniksi kutsuttua kuitua, joka kontrolloi nälän tunnetta. Sen lisäksi pektiini tukee terveen ruoansulatuksen ja aineenvaihdunnan toimintaa.
Sitruunasta ja kurkumasta valmistettu mehu
Sitruunan ja kurkuman terveydellisten ominaisuuksien hyödyntämiseksi, sinun tulee laittaa lasiin puolikkaan sitruunan mehut ja lisätä joukkoon teelusikallinen kurkumaa. Tämän jälkeen juoman voi nauttia tavalliseen tapaan.
Jos haluat todella tehokkaan vitamiinipommin, niin voit lisätä juoman joukkoon inkivääriä.
Suurin osa juo päivittäin vettä, mutta kaikki eivät välttämättä tienneet että joukkoon kannattaa lisätä myös sitruunaa ja kurkumaa.
Jaa artikkeli Facebookissa ja auta ystäviäsi elämään terveellisesti. :)
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Resepti: Tämä kääretorttu on niin kaunis ettei sitä lähestulkoon raaski syödä
- Ihana kukkakaalirulla täytetty mehevillä raaka-aineilla – resepti saa veden kielelle
- Voita 1000 euron lahjakortti ruokakauppaan!
- Helppo Sitruuna-Orzotto
- Hyvinvointikirjani – tukena matkallasi kohti tasapainoista elämää
- Piparitortut
- Näin leivän saa säilymään tuoreena lähes ikuisesti – niksi, joka jokaisen tulisi tietää
- Eihän lapsesi syö liikaa sokeria? Selvitä asia tarkistamalla nämä 4 seikkaa
- Nainen keräsi kuukausia pullonkorkkeja – katso mitä hän sai niistä aikaiseksi
- Saathan ruokavaliosta tarpeeksi kuparia? Kuparivaje voi oireilla yllättävällä tavalla
- Vappu Pimiän helppo luottokakku ei vaadi vatkausta: ”Kakku on sanalla sanoen niin hyvä!”
- Tee näin suodatinpussille ja saat varmasti parempaa kahvia – kyse ei ole taittelusta
- Uusi taianomainen kakku jouluksi – Kokeile jotain erilaista
- Tästä syystä osa ihmisistä laittaa lakanan alle saippuan – voi auttaa yleiseen riesaan
- Täydelliseen jälkkäriin tarvitaan vain 2 ainesta – jokaisen tulisi osata tämä resepti
- Jalkapohja voi paljastaa vakavan sairauden – kiinnitä huomiota erityisesti tähän
- Moni tekee virheen banaanin kanssa – tärkeitä ravintoaineita lentää suoraan roskikseen
- Tämä raikas mutta kermainen jälkiruoka syntyy vain 5 minuutissa
- Nerokas niksi: Tee tämä ja sinun ei tarvitse enää heittää orkideaa roskiin
- 4 parasta ja huonointa ruokaa ennen nukkumaanmenoa: Katso mitä suosia ja mitä välttää