Makuja: Mokkapalamutakakku kerää herkuttelijoilta kehuja – resepti
Kuva: pixahive.com
Makeaa.fi-blogin Liisa Westerbergin kehittämä mokkapalamutakakku on noussut somehitiksi ja kerännyt runsaasti kehuja.
Reseptiä testattiin isänpäivän kunniaksi myös MTV:n Huomenta Suomen lähetyksessä.
Pohja
- 150 g tummaa suklaata
- 150 g voita
- 1,5 dl sokeria
- 1,5 dl vehnäjauhoja
- ¾ tl leivinjauhetta
Kahvivaahto
- 2tl pikahvijauhetta
- 1tl kuumaa vettä
- 200 g maustamatonta tuorejuustoa
- 2 dl kuohukermaa
- ¾ dl tomusokeria
Kuorrute
- 2 dl tomusokeria
- 1 rkl kaakaojauhetta
- 1 rkl sulatettua voita
- 1-1,5 rkl vahvaa kahvia
- strösseleitä
Valmistusohje
Pohjan ohje:
- Sulata voi ja suklaa.
- Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
- Sekoita sulkaa-voiseos vaahtoon.
- Kääntele jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe, munavaahtoon ja kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (halkaisija 20 cm).
- Paista 15 minuuttia 200 asteessa ja jäähdytä.
Kuorrutteen ohje:
- Mittaa pikakahvi ja kuuma vesi kulhoon ja sekoita tasaiseksi.
- Lisää kaikki kahvivaahdon ainekset ja vatkaa paksuksi, sileäksi vaahdoksi.
- Levitä vaahto jäähdytetyn mutakakun päälle ja laita kakku 30 minuutiksi pakastimeen (helpottaa kuorrutteen levittämistä).
- Mittaa kuorrutteen ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää tarvittaessa kahvia, jotta saat paksuhkon, mutta valuvan seoksen.
- Levitä seos jäähdytetyn mutakakun ja kahvivaahdon päälle ja viimeistele strösseleillä.
Lähde: MTV / Makuja
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 3 herkkua, jotka voi valmistaa mikrossa viidessä minuutissa
- Jouluinen pekaanipiirakka nostaa hymyn huulille – sopii loistavasti joulupöytään!
- Olet luultavasti valmistanut makkaraa väärin – tee näin ja saat parhaan lopputuloksen
- 4 parasta ja huonointa ruokaa ennen nukkumaanmenoa: Katso mitä suosia ja mitä välttää
- Bataattipyree ja uunibroccoliinit, maukas kaksikko lähes aterian kuin aterian täydellistäjäksi
- Näin valmistat herkullisia energiapatukoita – pellillinen valmistuu hetkessä!
- Lue tämä jos heräät aamuyöllä – keho saattaa viestiä tästä ongelmasta
- Uusi tapa paistaa joulukinkku – lopputuloksesta tulee perinteistä mureampi
- Näin valmistat Pekka Haaviston lanttulaatikon – nappaa resepti talteen
- Tämän vuoksi juomapullo pitää aina pestä jokaisen käyttökerran jälkeen
- 6 hedelmää, jotka turvottavat ja kerryttävät vatsaan ilmaa
- 5 ruokaa, jotka kerryttävät kehoon erityisen paljon selluliittia
- Uutisankkuri Pirjo Nuotion jälkiruoka on hitti vuodesta toiseen – sitä syötiin jopa ”lattian kautta”
- Vappu Pimiän helppo luottokakku ei vaadi vatkausta: ”Kakku on sanalla sanoen niin hyvä!”
- Uusi taianomainen kakku jouluksi – Kokeile jotain erilaista
- Tästä syystä osa ihmisistä laittaa lakanan alle saippuan – voi auttaa yleiseen riesaan
- 7 asiaa, joita tiskiaineella ei saisi missään nimessä tehdä: Ikäviä ja jopa kalliita seurauksia
- Isoäitini niksi: Levitä piimää kylpyhuoneen seinään ja odota reilu 30 minuuttia
- Tätä parempia ja rapeampia perunoita et saa mistään – ota resepti talteen
- Nerokas niksi: Tee tämä ja sinun ei tarvitse enää heittää orkideaa roskiin