Mies keräsi 5 vuoden ajan korkkeja – katso mitä hän sai niistä aikaiseksi
Chris on hyvä osoitus siitä, mitä mielikuvituksella ja luovuudella voi saada aikaiseksi yksinkertaisistakin asioista!
Chris halusi tummaan keittiöönsä väriä, jonka seurauksena hän päätti alkaa säästämään pullonkorkkeja. 5 vuoden jälkeen korkkeja oli kasassa tarpeeksi, jonka jälkeen isä aloitti lastensa kanssa tarkan ja pitkän projektin.
Yhdessä kolmikko onnistui kuitenkin rakentamaan upean keittiötason, joka on varmasti uniikki.
1. Korkit täytyi ensin lajitella värijärjestykseen. Lapset auttoivat isäänsä mielellään tässä tärkeässä tehtävässä.
2. Korkkeja oli reilusti yli tuhat, mutta yhteistyöllä kaikki sujui nopeasti.
3. Tämän jälkeen Chrisin täytyi valmistaa keittiötaso.
4. Taso maalattiin mustaksi, jotta korkit korostuisivat paremmin sen päältä.
5. Tältä musta taso näytti ennen korkkien liimausta.
6. Isä asetti korkit tason päälle lastensa avustuksella.
7. Lopputuloksena syntyi upea korkkien värjäämä sateenkaari.
8. Korkit eivät kuitenkaan vielä olleet kiinnitettyinä, jonka vuoksi ne liukuivat helposti paikoiltaan.
9. Korkkien päälle piti levittää epoksihartsia.
10. Viiden levityskerran jälkeen korkit olivat kauniisti paikoillaan ja tason pinta oli sileä.
11. Epoksihartsin ansioista näyttää siltä, kuin korkit olisivat lasin alla.
12. Isä halusi väriä keittiöön ja sai sitä, mitä toivoi.
Lähde & Kuvat: Imgur.com
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin valitset täydellisen viinin jouluruokien pariksi – Katso lista!
- Snickersbräck
- 7 ruokaa, jotka voit vielä pelastaa sen jälkeen, kun ne ovat menneet jo ”pilalle”
- Unohda Listerine! 8 luonnollista tapaa, joilla saa raikkaan hengityksen
- Klassinen pullaresepti on unohtunut monelta – täydellinen jouluherkku
- Käytätkö teflonpannua? Vältä kolme terveydelle ja pannulle haitallista virhettä
- 8 faktaa Subwaysta, joita et luultavasti tiedä
- Juo tätä juomaa aterian jälkeen – voi vaikuttaa auttaa pudottamaan painoa
- Tästä syystä hunajaa kannattaa hieroa päänahkaan – voi auttaa yleiseen vaivaan
- Onko alaselässäsi tällaiset kuopat? Tätä se tarkoittaa
- 6 hedelmää, jotka turvottavat ja kerryttävät vatsaan ilmaa
- 5 ruokaa, jotka kerryttävät kehoon erityisen paljon selluliittia
- Uutisankkuri Pirjo Nuotion jälkiruoka on hitti vuodesta toiseen – sitä syötiin jopa ”lattian kautta”
- Vappu Pimiän helppo luottokakku ei vaadi vatkausta: ”Kakku on sanalla sanoen niin hyvä!”
- Tästä syystä osa ihmisistä laittaa lakanan alle saippuan – voi auttaa yleiseen riesaan
- 7 asiaa, joita tiskiaineella ei saisi missään nimessä tehdä: Ikäviä ja jopa kalliita seurauksia
- Isoäitini niksi: Levitä piimää kylpyhuoneen seinään ja odota reilu 30 minuuttia
- Uusi taianomainen kakku jouluksi – Kokeile jotain erilaista
- Tätä parempia ja rapeampia perunoita et saa mistään – ota resepti talteen
- Suihkuta patjasi päälle kirkasta alkoholia — tästä syystä se kannattaa