Mullistava havainto: Keitä riisi näin, sen kaloripitoisuus vähenee jopa 50%
Riisi on yksi maailman kulutetuimmista ruoista.
Se on edullista ja monikäyttöistä, mutta siinä on kuitenkin yksi vika; kuten moni muukin hiilihydraattipitoinen herkku, se sisältää paljon energiaa eli kaloreita.
Kaloripitoisuudella on varjopuolensa: etenkin valkoisen riisin syömisen on todettu olevan yhteydessä mm. ylipainon ja diabeteksen kehittymiseen.
Kookosöljyn avulla terveellisempää riisiä?
Tutkimustiedon valossa riisin korkeaa kaloripitoisuutta näyttää kuitenkin olevan mahdollista alentaa jopa puolella, ja vieläpä varsin yksinkertaisin konstein.
Konstin keksi srilankalainen opiskelija, ja se toimii näin:
1. Kun vesi kiehuu mutta riisiä ei ole vielä lisätty, kaada veteen kookosöljyä. Testeissä sopivaksi suhteeksi havaittiin n. 3 % kookosöljyä keitettävän riisin painosta.
2. Anna keitetyn riisin seistä jääkaapissa noin 12 tuntia ennen syömistä.
3. Herkuttele! Riisin voi uudelleenlämmittää, eikä kalorimäärä ole enää entisensä.
Ilmiö selittyy riisin tärkkelyssoluissa tapahtuvilla kemiallisilla muutoksilla. Tärkkelys muuttuu huonommin energiaa luovuttavaan muotoon.
Lähde: Washington Post
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Piparitortut
- Näin leivän saa säilymään tuoreena lähes ikuisesti – niksi, joka jokaisen tulisi tietää
- Eihän lapsesi syö liikaa sokeria? Selvitä asia tarkistamalla nämä 4 seikkaa
- Nainen keräsi kuukausia pullonkorkkeja – katso mitä hän sai niistä aikaiseksi
- Saathan ruokavaliosta tarpeeksi kuparia? Kuparivaje voi oireilla yllättävällä tavalla
- Nopea apu närästykseen – tarvitset vain perunan ja omenan
- Juo aamuisin kurkuma-sitruunavettä – näin juoma vaikuttaa kehoon
- Näin pääset eroon sokerikoukusta – Sokeridetox-kirja matkallesi kohti tasapainoista elämää
- Näin pääset irti sokerikoukusta – herkkulakko ei ole paras vaihtoehto
- Paleleeko sinua jatkuvasti? – Kokeile näitä 5 keinoa
- Vappu Pimiän helppo luottokakku ei vaadi vatkausta: ”Kakku on sanalla sanoen niin hyvä!”
- Tee näin suodatinpussille ja saat varmasti parempaa kahvia – kyse ei ole taittelusta
- Uusi taianomainen kakku jouluksi – Kokeile jotain erilaista
- Tästä syystä osa ihmisistä laittaa lakanan alle saippuan – voi auttaa yleiseen riesaan
- Täydelliseen jälkkäriin tarvitaan vain 2 ainesta – jokaisen tulisi osata tämä resepti
- Jalkapohja voi paljastaa vakavan sairauden – kiinnitä huomiota erityisesti tähän
- Tämä raikas mutta kermainen jälkiruoka syntyy vain 5 minuutissa
- Nerokas niksi: Tee tämä ja sinun ei tarvitse enää heittää orkideaa roskiin
- 4 parasta ja huonointa ruokaa ennen nukkumaanmenoa: Katso mitä suosia ja mitä välttää
- Onko kotonasi tuhansien eurojen arvoinen aarre? Tästä muumimukista pulitetaan hurjia summia