Nämä kolme arkipäiväistä ruokaa voivat auttaa stressin poistamisessa

Internet on täynnä monenmoisia terveysruoka-artikkeleita.
Milloin mikäkin auttaa stressiin tai aiheuttaa sitä. Totuus kuitenkin on, että stressin ja ruokavalion välistä yhteyttä on tutkittu toistaiseksi varsin vähän.
Helsingin Sanomat haastatteli ravintoterapeutti Reijo Laatikaista, joka kertoi omat näkemyksensä siitä mitä tiedeyhteisö pitää ns. varmana tietona ruoan ja stressin välisestä yhteydestä.
1. Tee
Laatikaisen mukaan tee on yksi selkeimmistä tapauksista: teelehtien sisältämä l-teaniini -yhdiste helpottaa ahdistuksen tunnetta ainakin jossain määrin. Aihetta on myös tutkittu tieteellisesti. Laatikaisen mukaan kahvinjuojien olisikin syytä harkita ainakin osittaista siirtymistä kahvista teehen, koska kahvin sisältämä kofeiini vaikeuttaa unensaantia ainakin osassa ihmisistä.
2. Probiootit ja kuidut
Joidenkin alustavien tutkimusten mukaan probiootteja sisältävät jogurtit voisivat muokata suoliston bakteerikantaa positiivisella tavalla. Toisaalta myös runsaskuituinen kasvisruokavalio voi Laatikaisen mukaan edistää suoliston terveyden ohella myös mielenterveyttä.
3. Tyydyttymättömät rasvat
Omega-3-rasvahapot ja muut pehmeät rasvat edistävät aivojen terveyttä monin tavoin. Näitä saat mm. pähkinöistä, kalasta, oliiviöljystä ja avokadosta.
Lähde: HS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Yllättävä pekoninvalmistustapa – tällä menetelmällä lopputuloksesta tulee paras mahdollinen
- 5 vihannesta, joista saa kypsennettynä enemmän ravinteita ja vitamiineja
- Harri Syrjäsen suosikkijälkkäri: ”Tätä söisin loppuelämäni”
- Japanilainen appelsiinikakku, jota ei tarvitse paistaa: Kaunis, makea ja ihanan raikas
- Täydellinen keksiresepti: Valmistukseen tarvitaan vain 15 minuuttia ja kolme raaka-ainetta
- Vegaaninen juustokakku on herkullinen ja kaiken lisäksi jopa hyväksi sinulle – tässä resepti
- Tohtorin väite: Tällä menetelmällä nukahdat jopa 60 sekunnissa
- 9 oiretta, jotka kertovat että kärsit mahdollisesti raudan puutostilasta
- Liisa Westerbergin suolakinuski-suklaajuustokakku: Maista ja olet myyty
- Tämä kakku pelastaa kiperässä tilanteessa – ei sisällä maitotuotteita
- Onko banaanissasi näitä jälkiä? Heitä se roskiin välittömästi ja ilmoita asiasta kauppiaalle
- Monet käyttävät foliota väärin – näin tiedät kumpaa puolta tulee käyttää
- Syö kaksi kananmunaa päivässä – 9 muutosta, jotka se saa aikaan kehossasi
- Isoäidin salainen niksi tiskialtaan puhdistukseen: Vain yhdellä aineella!
- Tässä on temppu tekee makaronilaatikosta paljon herkullisempaa – simppeli kikka
- Mummoni säästi aina kaikki kahvinporot – nyt tajuan millainen nero hän oli
- Tutkimus: Älä käytä näitä kasviöljyjä paistamiseen – myrkyllisiä aldehydiyhdisteitä
- Syö puolukoita vain ruokalusikallinen päivässä – 6 tapaa, jolla kehosi hyötyy.
- Joudutko heittämään banaaneja usein roskiin? – näin säilytät banaanit 15 päivää täydellisinä
- Tarvitset banaania, mantelijauhoa ja kananmunia – tätä herkkua voit syödä hyvillä mielin