Perinteiset omenaleivokset
Tällä reseptillä valmistat herkulliset, perinteiset omenaleivokset!
Perinteiset omenaleivokset ovat olleet suosittuja sodan jälkeen, kun voita ja sokeria alkoi jälleen saada, ja oman sadon omenia tuli, mutta moni muu nykyajan raaka-aine vielä puuttui.
Ennen vanhaan leivoksiin kaaviloitiin itse voitaikina ja keitettiin itse omenamarmeladi. Se oli paljon työläämpää kuin tässä.
Nyt resepti on tehty Myllyn Paras Isoon Lehtitaikinaan, ja maukas herkku on täten melko vaivaton valmistaa.
Täytteenä on käytetty suurimmaksi osaksi omenamarmeladia, koska se kestää parhaiten paiston.
Reseptistä tulee 1 iso levy 25×35 cm ja 20-30 leivosta koosta riippuen.
Ainekset:
Pohja:
- 1 pkt Myllyn Paras Iso Lehtitaikinalevy (600 g)
- 1 dl sokeria
Väliin:
- 200 g paistonkestävää omenamarmeladia
- 1 dl itse tehtyä omenasosetta
- 1 tl kanelia
Valmistus:
Sulata iso lehtitaikina ja avaa se sulaneena taitoksistaan auki. Ripottele pinnalle ½ dl sokeria ja kauli taikina puolet isommaksi n. 50 x 35 cm kokoon ja samalla siis ohuemmaksi sokerin kanssa. Jaa kaulittu levy kahtia eli 25 x 35 cm paloihin. Nosta toinen levyistä uunipellille leivinpaperin päälle, pistele pinta hyvin haarukalla ja paista 225-asteisen uunin alimmalla tasolla 10 minuuttia.
Sekoita sillä aikaa paistonkestävää omenamarmeladiin hieman itse tehtyä omenasosetta ja kanelia. Pistele toinen pöydälle odottamaan jäänyt levy haarukalla.
Ota 10 minuuttia paistunut taikinalevy pois uunista ja levitä omenaseos nopeasti lastalla kuumalle taikinalevylle tasaiseksi kerrokseksi. Nosta heti päälle toinen raaka puolikas kaulittua taikinalevyä ja ripottele tässä vaiheessa pinnalle vielä ½ dl sokeria ja jatka paistamista noin 10 min uunin alimmalla tasolla, kunnes pinta saa kiiltävän kauniin värin. Varo, että sokerinen pinta ei pala.
Omenatorttulevy leikataan lämpimänä 6 x 6 tai 8 x 8 cm neliöiksi riippuen siitä tarjoatko pelkästään näitä vai jotain muutakin kahvipöydässä.
Reseptin on tuottanut:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy
Katso myös Täydellinen suklaakakku, Avokado-juustokakku ja Parsatartaletit -reseptit!
Haluatko lisää vastaavia reseptejä? Liity Myllyn Paras reseptiklubiin!
Yhteistyössä: Myllyn Paras
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Sydänkirurgi kertoo: 4 ruokaa joita hän ei syö – 3. tuote on yleinen Suomessa
- Helpot valkosipulileivät tortillalätyistä
- 7 niksiä, joilla pidennät ruokien säilyvyyttä ja säästät rahaa
- 6 yksinkertaista tapaa varmistaa laihdutuskuurin tehokkuus
- 5 kaikille tuttua ruokaa, jotka auttavat painonpudottamisessa
- Turvottaako? Mitä kannattaa syödä ja mitä ehdottomasti ei
- Avaa tukkoinen nenä näillä nikseillä ilman lääkkeitä
- Suklaabrownie ilman lisättyä sokeria – Herkuttele hyvällä omatunnolla
- Suosituinta blogissa viime vuonna: kasvispihvit
- Katin ravitseva ja edullinen arkiruoka kerää ylistystä: ”Oli herkkua”
- Näin leivän saa säilymään tuoreena lähes ikuisesti – niksi, joka jokaisen tulisi tietää
- Siivoa vessanpönttö vain yhdellä raaka-aineella – tulokset näkyvät heti
- Moni tekee virheen banaanin kanssa – tärkeitä ravintoaineita lentää suoraan roskikseen
- Tee näin suodatinpussille ja saat varmasti parempaa kahvia – kyse ei ole taittelusta
- Uusi taianomainen kakku jouluksi – Kokeile jotain erilaista
- Tästä syystä osa ihmisistä laittaa lakanan alle saippuan – voi auttaa yleiseen riesaan
- Täydelliseen jälkkäriin tarvitaan vain 2 ainesta – jokaisen tulisi osata tämä resepti
- Jalkapohja voi paljastaa vakavan sairauden – kiinnitä huomiota erityisesti tähän
- Tämä raikas mutta kermainen jälkiruoka syntyy vain 5 minuutissa
- Nerokas niksi: Tee tämä ja sinun ei tarvitse enää heittää orkideaa roskiin