Risto Mikkolan ”salainen” raaka-aine nostaa uunimakkaran uudelle tasolle
Kuva: karahtaneet.blogspot.com
Uunilenkistä voi valmistaa uuden version, joka on ihana vaihtoehto suomalaisten kotikeittiöiden klassikolle.
Lenkkimakkaraa valmistettiin runsain määrin etenkin 1980-luvulla monissa kotitalouksissa. Reseptin edullisuus, helppous ja herkullisuus ovatkin houkutteleva yhdistelmä.
Keittiömestari Risto Mikkolan uunimakkara vie klassikon uudelle tasolle.
– Miettikääpä lenkin monikäyttöisyyttä. Sitä voi leikata leivän päälle, grillata, laittaa keittoon, uuniin, kastikkeeseen tai vaikka lämmittää kiukaalla folioon käärittynä.
Ranskankerma pehmentää kokonaisuuden.
– Lenkkimakkaran ohella myös tasainen perunamuusi on suomalaisuuden ytimessä. Vain sinapinsiemenet saavat napsahtaa suussa tätä muusia syödessä, Mikkola hehkuttaa.
Uunilenkki
- 1 lenkkimakkara
- 120 g smetanaa
- 50 g voimakasta sinappia
- 80 g juustoraastetta punaleimaemmentalista
- 0,5 dl persiljahaketta
- mustapippurirouhetta
- Viipaloi lenkki 1 cm:n paksuisiksi siivuiksi.
- Yhdistä kaikki ainekset sekoituskulhossa. Sekoita ainekset varovasti.
- Kaada uunimakkaramassa voideltuun uunivuokaan. Paista 150-asteisessa uunissa 20 minuuttia.
Sinapinsiemenperunamuusi
- 1 kg jauhoisia perunoita kuorittuna
- 2 dl kuohukermaa
- 50 g voita
- 1 rkl sinapinsiemeniä
- 2 tl suolaa
- Keitä perunat kypsiksi.
- Yhdistä voi, kerma, sinapinsiemenet ja suola. Kiehauta.
- Soseuta perunat perunasurvimella tai paseeraa ne.
- Sekoita keskenään soseutetut perunat ja kermaliemi.
Resepti: IL / Pippuri
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin valitset täydellisen viinin jouluruokien pariksi – Katso lista!
- Snickersbräck
- 7 ruokaa, jotka voit vielä pelastaa sen jälkeen, kun ne ovat menneet jo ”pilalle”
- Unohda Listerine! 8 luonnollista tapaa, joilla saa raikkaan hengityksen
- Klassinen pullaresepti on unohtunut monelta – täydellinen jouluherkku
- Käytätkö teflonpannua? Vältä kolme terveydelle ja pannulle haitallista virhettä
- 8 faktaa Subwaysta, joita et luultavasti tiedä
- Juo tätä juomaa aterian jälkeen – voi vaikuttaa auttaa pudottamaan painoa
- Tästä syystä hunajaa kannattaa hieroa päänahkaan – voi auttaa yleiseen vaivaan
- Onko alaselässäsi tällaiset kuopat? Tätä se tarkoittaa
- 6 hedelmää, jotka turvottavat ja kerryttävät vatsaan ilmaa
- 5 ruokaa, jotka kerryttävät kehoon erityisen paljon selluliittia
- Uutisankkuri Pirjo Nuotion jälkiruoka on hitti vuodesta toiseen – sitä syötiin jopa ”lattian kautta”
- Vappu Pimiän helppo luottokakku ei vaadi vatkausta: ”Kakku on sanalla sanoen niin hyvä!”
- Tästä syystä osa ihmisistä laittaa lakanan alle saippuan – voi auttaa yleiseen riesaan
- 7 asiaa, joita tiskiaineella ei saisi missään nimessä tehdä: Ikäviä ja jopa kalliita seurauksia
- Isoäitini niksi: Levitä piimää kylpyhuoneen seinään ja odota reilu 30 minuuttia
- Uusi taianomainen kakku jouluksi – Kokeile jotain erilaista
- Tätä parempia ja rapeampia perunoita et saa mistään – ota resepti talteen
- Lisää tätä imellettyyn perunalaatikkoon ja saat upean maun – erinomaista joulupöytään