Säästä jopa tuhansia vuodessa tekemällä 3 pientä muutosta ruokailutottumuksiisi
Miltä kuulostaisi pari ylimääräistä tonnia nettona taskuun joka vuosi?
Suunnilleen niin paljon voit säästää, jos teet kolme pientä muutosta ruokailutottumuksiisi.
1. Keitä aamukahvi kotona
Jos keität joka aamu puolisentoista desilitraa kahvia itsellesi kotona ja jätät kahden euron take away -kahvin ostamatta kioskilta, säästät jopa yli 450 euroa vuositasolla. (Lähde: Makuja)
2. Valmista aamiaissämpylä kotona
Jos tapanasi on ottaa kioskilta myös sämpylä kahvin kylkeen, niin joudut pulittamaan tästä tavastasi yhteensä jopa tuhat euroa ekstraa joka vuosi. Makuja.fi -sivuston laskelman mukaan yksi 3,50 euron aamiaissämpylä kustantaa lähes 730 euroa ekstraa siihen nähden että tekisit aamiaissämpylän itse kotona. Kotona tehdyn sämpylän hinnaksi tulee vain nelisenkymmentä senttiä per kappale.
Katso täältä sämpyläinspiraatiota!
3. Tee itsellesi eväät töihin
Jos maltat tehdä itsellesi myös eväät töihin, niin sillä vasta säästätkin. Vaikka tuhlaisit eväisiisi viisi euroa per annos – summan jolla saa jo huippuravintolatasoiset raaka-aineet – niin säästät joka päivä toisen mokoman kun et käy lounaalla ravintolassa. Jos työpäiviä lasketaan olevan vuodessa noin 230, niin jo tällä yhdellä kikalla säästät yli 1100 euroa vuodessa!
Katso myös:
Lisää keittiöniksejä
Lähde: Makuja
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Näin muutat juustokakut patukoiksi: resepti saa auttamatta veden kielelle
- Tämän vuoksi sinun kannattaa pakastaa sitruunoita: Lue miten keho ja mieli kiittäävät sinua
- Mummoni säästää aina kaikki kahvinporot – tässä nerokkaat käyttötavat
- Syö yksi paprika päivässä – 6 syytä miksi niin kannattaa ehdottomasti tehdä
- Sesonkiherkku kurpitsa – parhaat kurpitsareseptit
- Pulled Beef
- Tee perunaan viiltoja ja pujota nakki sisäpuolelle: Tästä syntyy hauska herkku
- Vihreät paprikat ovat aina halvempia kuin keltaiset ja punaiset: Tässä syy
- Osta kaupasta vesimeloni, ota siemen talteen ja kasvata sato
- Tiputa viinilasiin kolikko – tämä niksi ratkaisee melko yleisen ongelman
- Tutkimus: Älä käytä näitä kasviöljyjä paistamiseen – lisää syöpäriskiä
- Isoäidin salainen niksi tiskialtaan puhdistukseen: Tehtävä suoritetaan vain yhdellä aineella
- Helppo omenapiirakka 5 minuutissa (+ 30 min paistoaika)
- Japanilaistutkimus vahvistaa: Näin kahvi juominen vaikuttaa elinikään
- Tämä japanilainen juustokakku sisältää vain 3 raaka-ainetta: lopputulos saa kuolan valumaan
- Sienet ovat terveellisiä, mutta tässä 5 riskiryhmää, joiden tulisi olla varovaisia niiden kanssa
- Tee tämä puolukalle ja se maistuu paremmalta sellaisenaan – ei lisättyä sokeria
- Näin helposti tarkistat, onko kananmuna vielä syömäkelpoinen vai pilaantunut
- Valmista herkullista pannuleipää muutamassa minuutissa — Vain 2 raaka-ainetta!
- Nopea, halpa ja hyvä – Tästä ei pastaresepti parane