Suolainen pannari on kuin piirakka, mutta valmistuu nopeammin
Kreikkalaistyylistä suolaista pannukakkua voi tarjota vaikka juhlissa
Haluaisitko kokeilla piirakan sijaan jotain hieman erilaista? Resepti on myös erittäin helppo ja nopea tehdä sekä hurmaa herkullisuudellaan.
Näitä tarvitset:
150 g pakastepinaattia
150 g fetajuustoa
3 kananmunaa
3 dl vettä
2 dl kreikkalaista jogurttia
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä
1 tl suolaa
Minttutsatsiki
2 dl kurkkua raastettuna
1/2 tl suolaa
3 dl kreikkalaista jogurttia
2 rkl minttua hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi
Lisäksi
1 l erilaisia tomaatteja
200 g savukalkkunaleikkelettä
3 dl salaattipinaattia
n. 1 dl mintunlehtiä
Näin valmistat:
Sulata pinaatti pakkauksen ohjeen mukaan.
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Murustele feta. Riko kananmunat kulhoon. Sekoita pinaatti, vesi, jogurtti, jauhot, öljy ja suola joukkoon. Sekoita ja lisää fetamurut. Kaada pannaritaikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja kypsennä uunissa 30 minuuttia. Tee sillä aikaa minttutsatsiki.
Raasta kurkku ja sekoita suola raasteen joukkoon. Anna kurkun itkettyä viitisen minuuttia. Kaada raaste siivilään ja painele kurkusta irtoava neste pois esimerkiksi kauhalla. Kaada raaste takaisin kulhoon ja sekoita jogurtti joukkoon. Hienonna minttu ja valkosipuli ja lisää ne kurkku-jogurttiseokseen.
Lusikoi minttutsatsiki jäähtyneelle pannaripohjalle. Viipaloi tomaatit ja levitä ne pannarille. Asettele kalkkunaviipaleet pieninä ruusukkeina tomaattien väleihin. Viimeistele pinaatilla ja mintulla.
Jaa tämä mainio resepti kaikille kavereillesi!
Lähde: IS / Kuva: Unsplash
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suloiset käpyleivokset syntyvät yllättävän helposti
- Ginillä ja katajanmarjoilla graavattu lohi – loistava jouluherkku
- Makuja: Aiotko ostaa kalaa jouluksi? Muista tämä!
- Näin valitset täydellisen viinin jouluruokien pariksi – Katso lista!
- Snickersbräck
- 7 ruokaa, jotka voit vielä pelastaa sen jälkeen, kun ne ovat menneet jo ”pilalle”
- Unohda Listerine! 8 luonnollista tapaa, joilla saa raikkaan hengityksen
- Klassinen pullaresepti on unohtunut monelta – täydellinen jouluherkku
- Käytätkö teflonpannua? Vältä kolme terveydelle ja pannulle haitallista virhettä
- 8 faktaa Subwaysta, joita et luultavasti tiedä
- 6 hedelmää, jotka turvottavat ja kerryttävät vatsaan ilmaa
- 5 ruokaa, jotka kerryttävät kehoon erityisen paljon selluliittia
- Uutisankkuri Pirjo Nuotion jälkiruoka on hitti vuodesta toiseen – sitä syötiin jopa ”lattian kautta”
- Vappu Pimiän helppo luottokakku ei vaadi vatkausta: ”Kakku on sanalla sanoen niin hyvä!”
- Tästä syystä osa ihmisistä laittaa lakanan alle saippuan – voi auttaa yleiseen riesaan
- Uusi taianomainen kakku jouluksi – Kokeile jotain erilaista
- 7 asiaa, joita tiskiaineella ei saisi missään nimessä tehdä: Ikäviä ja jopa kalliita seurauksia
- Isoäitini niksi: Levitä piimää kylpyhuoneen seinään ja odota reilu 30 minuuttia
- Tätä parempia ja rapeampia perunoita et saa mistään – ota resepti talteen
- Nerokas niksi: Tee tämä ja sinun ei tarvitse enää heittää orkideaa roskiin