Suosittu burgeriravintola paljastaa – näin teet täydelliset ranskalaiset!
Hyviä ranskalaisia ei ole helppo valmistaa. Sen tietää myös Friends & Brgrs -ravintolan Isak Fagerholm, joka nyt antaa omat vinkkinsä täydellisten ranskalaisten valmistamiseen.
Fagerholm kertoo, että ravintolan alkuvaiheessa parhaat ranskalaiset syntyivät kun ranskalaiset ensin keitettiin vedessä ja sen jälkeen kaksi kertaa öljyssä. Menetelmä ei kuitenkaan enää toiminut kun annoksia piti valmistaa päivässä satoja.
Millainen sitten on täydellinen ranskanperuna?
Täydellisen ranskanperunan tulisi olla päältä rapsakka ja kullanruskea kun taas sisältä sen tulisi olla yhtä pehmeää kuin perunamuusi. Se on täysin makuasia minkä kokoisista ranskalaisista sattuu tykkäämään, mutta Friends & Brgrs suosii hieman normaalia paksumpia ranskalaisia.
Perunoita ei tarvitse kuoria sillä kuori antaa oman lisän makuunsa ja perunoiden rapeuteen. Suolan kanssa kannattaa olla varovainen, ettei sitä laita aluksi liikaa. Sitä voi aina lisätä, muttei ottaa pois.
Näin valmistuvat täydelliset ranskalaiset:
Fagerholm paljastaa, miten Friends & Brgrsin suosioon nousseet ranskanperunat valmistetaan.
Raaka-aineena on vain kotimainen peruna, rypsiöljy ja suola.
1. Leikkaa jauhoisista perunoista 1-2cm tikkuja. Perunoita ei tarvitse kuoria.
2. Kiehauta reilusti vettä isossa kattilassa ja laita perunatikut kiehuvaan veteen noin 5-7 minuutin ajaksi.
Perunoiden tulee olla pehmenneitä ja lähes kypsiä, mutta ne eivät mene rikki.
3. Valuta keitetyt perunatikut lävikön läpi ja anna kuivua huoneenlämmössä noin 30 minuuttia ja veden haihtua.
Tämän jälkeen siirrä perunatikut jääkaappiin tai pakastimeen viilenemään vähintään tunniksi. Kylmä ilma kuivaa perunaa, kosteus on nimittäin rapeuden vihollinen.
4. Lämmitä rypsiöljy kattilassa tai friteerauskeittimessä 150 asteeseen.
5. Friteeraa perunatikkuja 150 asteessa noin 5 minuuttia, kunnes peruna saa hieman väriä.
6. Poimi perunat öljystä siivilän tai reikäkauhan avulla ja anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä 30 minuuttia ja tämän jälkeen jääkaapissa tai pakastimessa vähintään tunnin ajan.
7. Lämmitä rypsiöljy kattilassa tai friteerauskeittimessä 180 asteeseen.
8. Friteeraa perunatikut 180 asteessa noin 3 minuuttia, kunnes perunatikut nousevat öljyn pintaan ja väri on kauniin kullanruskea.
9. Mausta ranskalaiset merisuolalla ja tarjoile heti.
Jaa resepti täydellisistä ranskalaisista ystävillesi!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin valitset täydellisen viinin jouluruokien pariksi – Katso lista!
- Snickersbräck
- 7 ruokaa, jotka voit vielä pelastaa sen jälkeen, kun ne ovat menneet jo ”pilalle”
- Unohda Listerine! 8 luonnollista tapaa, joilla saa raikkaan hengityksen
- Klassinen pullaresepti on unohtunut monelta – täydellinen jouluherkku
- Käytätkö teflonpannua? Vältä kolme terveydelle ja pannulle haitallista virhettä
- 8 faktaa Subwaysta, joita et luultavasti tiedä
- Juo tätä juomaa aterian jälkeen – voi vaikuttaa auttaa pudottamaan painoa
- Tästä syystä hunajaa kannattaa hieroa päänahkaan – voi auttaa yleiseen vaivaan
- Onko alaselässäsi tällaiset kuopat? Tätä se tarkoittaa
- 6 hedelmää, jotka turvottavat ja kerryttävät vatsaan ilmaa
- 5 ruokaa, jotka kerryttävät kehoon erityisen paljon selluliittia
- Uutisankkuri Pirjo Nuotion jälkiruoka on hitti vuodesta toiseen – sitä syötiin jopa ”lattian kautta”
- Vappu Pimiän helppo luottokakku ei vaadi vatkausta: ”Kakku on sanalla sanoen niin hyvä!”
- Tästä syystä osa ihmisistä laittaa lakanan alle saippuan – voi auttaa yleiseen riesaan
- 7 asiaa, joita tiskiaineella ei saisi missään nimessä tehdä: Ikäviä ja jopa kalliita seurauksia
- Uusi taianomainen kakku jouluksi – Kokeile jotain erilaista
- Isoäitini niksi: Levitä piimää kylpyhuoneen seinään ja odota reilu 30 minuuttia
- Tätä parempia ja rapeampia perunoita et saa mistään – ota resepti talteen
- Nerokas niksi: Tee tämä ja sinun ei tarvitse enää heittää orkideaa roskiin