Tämä 5 raaka-aineen pepperonipasta maistuu paljon paremmalta kuin pizza
Oletko koskaan kokeillut pizzapastaa?
Pizza toimii todella usein ”krapularuokana” – tämä johtuu yleensä siitä, että rasvaisen ja suolaisen ruoan himo kasvaa, kun kehostasi on hävinnyt suoloja ja hivenaineita.
Aion kokeilla tätä reseptiä ensi kerralla, kun alkaa tehdä mieli roskaruokaa. Tästä ateriasta riittää nimittäin syötävää koko perheellesi.
Pepperonipizza-pasta
6-8 hengelle
- Oliiviöljyä (vuoan voitelua varten)
- 450 grammaa rotini -kierrepastaa (ei keitettyä)
- 9 dl tomaattikastiketta
- 2 tl kuivattua oreganoa
- 115 grammaa ohueksi leikattuja pepperonisiivuja
- 4,5 dl mozzarellaraastetta
- Aseta ritilä keskitasolle ja esilämmitä uuni 200 asteeseen. Levitä paistovuoan (noin 22×33-cm) sisäpuolelle oliiviöljyä, aseta sivuun.
- Kaada suureen kattilaan vettä ja suolaa, kuumenna kiehumispisteeseen. Lisää pasta ja keitä vain 2 minuutin ajan, sillä se kypsyy vielä vuoassa. Valuta huolellisesti.
- Kaada pasta suureen astiaan. Lisää 7 dl tomaattikastiketta, oregano ja sekoita. Lisää joukkoon pepperonisiivut.
- Kaada puolet keitetystä pastasta öljyttyyn paistovuokaan ja levitä tasaiseksi kerrokseksi. Ripottele päälle puolet mozzarellaraasteesta. Lisää jäljellä oleva pasta. Levitä jäljellä oleva tomaattikastike tasaisesti pastan päälle. Viimeistele jäljellä olevalla juustoraasteella.
- Paista noin 20-25 minuutin ajan, kunnes juusto kuplii ja pinta on kullanruskea. Anna vetäytyä 10 minuuttia ennen tarjoilua.
Ateria on riittoisampi, maukkaampi ja mehukkaampi kuin perinteinen pizza! Jaa herkullinen resepti ystävillesi!
Resepti poimittu osoitteesta: thekitchn.com
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 7 ruokaa, joiden avulla keho polttaa enemmän kaloreita tekemättä yhtään mitään
- Tämä ruokavalio voi viedä jopa hiukset päästä – varmista ettet kokeile sitä
- Maailman helpoin banaanikakku: Tarvitset vain 3 raaka-ainetta
- 3 syytä, jonka vuoksi sitruunaveden juominen kannattaa
- Näin nikotiini voi herättää viinanhimon – tutkimustulos paljastaa
- Suloiset käpyleivokset syntyvät yllättävän helposti
- Ginillä ja katajanmarjoilla graavattu lohi – loistava jouluherkku
- Makuja: Aiotko ostaa kalaa jouluksi? Muista tämä!
- Näin valitset täydellisen viinin jouluruokien pariksi – Katso lista!
- Snickersbräck
- 6 hedelmää, jotka turvottavat ja kerryttävät vatsaan ilmaa
- 5 ruokaa, jotka kerryttävät kehoon erityisen paljon selluliittia
- Uutisankkuri Pirjo Nuotion jälkiruoka on hitti vuodesta toiseen – sitä syötiin jopa ”lattian kautta”
- Vappu Pimiän helppo luottokakku ei vaadi vatkausta: ”Kakku on sanalla sanoen niin hyvä!”
- Uusi taianomainen kakku jouluksi – Kokeile jotain erilaista
- Tästä syystä osa ihmisistä laittaa lakanan alle saippuan – voi auttaa yleiseen riesaan
- 7 asiaa, joita tiskiaineella ei saisi missään nimessä tehdä: Ikäviä ja jopa kalliita seurauksia
- Isoäitini niksi: Levitä piimää kylpyhuoneen seinään ja odota reilu 30 minuuttia
- Tätä parempia ja rapeampia perunoita et saa mistään – ota resepti talteen
- Nerokas niksi: Tee tämä ja sinun ei tarvitse enää heittää orkideaa roskiin