Tästä ei juustokakku voi helpommaksi muuttua!

Kolmella raaka-aineella saa aikaan suussa sulavan herkullisen soufflé-juustokakun. Reseptiä tosin kannattaa noudattaa melko tarkasti.

Mitä tarvitaan (välineet + raaka-aineet)

  • 15 cm pyöreä kakkuvuoka
  • sähkövatkain
  • 3 kananmunaa
  • 120 g valkosuklaata
  • 120 g tuorejuustoa

Vaiheet

  1. Esilämmitä uuni 170-asteiseksi. Erottele keltuaiset ja laita valkuaiset isoon kulhoon jääkaappiin odottamaan marengin tekoa.
  2. Laita murusteltu suklaa isoon kulhoon. Sulata se vesihauteessa n. 60-asteen lämpötilassa. Lisää sitten tuorejuusto ja sekoita. Ota kulho pois lämmöltä ja lisää keltuaiset. Sekoita kunnolla.
  3. Vatkaa valkuaiset isossa kulhossa sähkövatkaimella, kunnes kulhon voi kääntää ympäri eikä vaahto putoa alas.
  4. Lisää näin saadusta marengista 1/3 tuorejuustosekoitteeseen ja sekoita hyvin. Sitten lisää loput marengista, puolet kerrallaan, samalla hyvin sekoittaen
  5. Kostuta leivinpaperi ruokaöljyllä ja vuoraa sillä kakkuvuoka. Kaada taikina vuokaan ja kolauta vuokaa hieman pöytää vasten niin että ilmakuplat lähtevät.
  6. Aseta kakkuvuoka syvään uunivuokaan ja kaada kuumaa vettä uunivuokaan. Paista 170 asteessa 15 min, sitten 160 asteessa 15 min. Lopuksi käännä lämpö nollille ja anna kakun paistua ”jälkilämmöissä” vielä 15 min.
  7. Anna kakun jäähtyä ritilällä
  8. Voit tarjoilla kakun uunituoreena tai jääkaapissa jäähdytettynä

Voit katsoa valmistusohjeet tarkemmin oheiselta videolta: