Tässä on syy, miksi aamupalaa ei tulisi koskaan jättää syömättä – nostaa yleisen sairauden riskiä
Aamiaista ei tulisi missään nimessä jättää väliin.
Äidilläni oli aina tapana sanoa, että aamiainen on päivän tärkein ateria. Tutkimuksen mukaan on käynyt ilmi, että äiti taisi olla oikeassa: aamiaisen syömättä jättävien ihmisten verisuoniin kertyy enemmän rasvaa, tämä nostaa sydän- ja verisuonitautien riskiä merkittävästi, Journal of the American Collefe of Cardiology kirjoittaa.
Kuinka asiaa tutkittiin?
Tutkimukseen osallistui yli 4000 aikuista, joilla ei ollut sydän- ja verisuonitauteja. Ryhmä jaettiin tämän jälkeen kolmeen osaan: aamiaisen väliin jättäjät, pienen aamupalan nauttivat (5-20% päivän kokonais kalorimäärästä) ja suuren määrän aamupalaa nauttivat henkilöt (20% tai enemmän päivän kokonais kalorimäärästä.) Tämän jälkeen tutkimukseen osallistuneista henkilöistä otettiin ultraäänikuva, jossa etsittiin aikaisia valtimonkovettumataudin merkkejä tai verisuoniin kertynyttä rasvaa.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että aamiaisen väliin jättävillä ihmisillä kerääntyi suurempi määrä rasvaa muun muassa niskan, vatsan ja lantion alueelle. Kevyen aamupalan nauttineet ihmiset olivat myös riskialttiita — ei kuitenkaan niin suuri kuin niillä, jotka jättivät aamiaisen kokonaan väliin.
Aamiaisen väliin jättäneillä ihmisillä oli jopa 76% suurempi riski saada niskan alueen valtimoihin rasvakertymiä. Vähän aamiaista nauttivilla ihmisillä luku oli 21%. Tilanne on ongelmallinen, sillä niskan alueen valtimot kuljettavat verta aivoihin ja mahdollinen hyytymä tai rasvan kertyminen voi aiheuttaa veritulpan, joka voi pahimmillaan johtaa aivohalvaukseen.
Tutkijat eivät vielä ole varmoja siitä, miksi aamupalan väliin jättäminen nostaa sydän- ja verisuonitautien riskiä. Epäilyksenä on se, että aamiaisen väliin jättävät ihmiset tekevät huonompia valintoja myöhemmin samana päivänä.
Nyt sinulla ei tulisi olla tekosyitä jättää aamiaista väliin.
Jaa tieto myös ystävillesi, jotta he pysyvät terveenä mahdollisimman pitkään!
Lähde: Prevention.com
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Muuta kuormalava kukkapenkiksi – säästät kymmeniä tai jopa satoja euroja
- Tämä kakku sulaa suuhun eikä vaadi edes paistamista – katso resepti
- Nainen laittaa ruoat kypsymään tiskikoneeseen: Näin lopputuloksen ja haluan kokeilla samaa
- Tämä on paras paikka säilyttää kurkkuja – suurin osa säilyttää niitä väärin
- 3 herkullista drinkkiä, jotka eivät pilaa dieettiä – voi juoda hyvällä omalla tunnolla
- Ostitko kallista kaupasta oliiviöljyä? Älä tee tätä virhettä enää uudestaan
- Turkkilainen pasta – Hieman muunneltu versio
- Olet ehkä keittänyt riisin väärin koko elämäsi ajan – 3 tärkeintä vaihetta
- 8 syytä, jonka vuoksi kotoasi tulisi löytyä aina sitruunaa
- 7 raaka-ainetta, joilla voit korvata osan kauppojen kalliista pesuaineista
- Näin leivän saa säilymään tuoreena lähes ikuisesti – niksi, joka jokaisen tulisi tietää
- Siivoa vessanpönttö vain yhdellä raaka-aineella – tulokset näkyvät heti
- Täydellinen kasvisruoka, jossa on paljon makua ja terveellistä pinaattia
- Sydänkirurgi kertoo: 4 ruokaa joita hän ei syö – 3. tuote on yleinen Suomessa
- 3 merkkiä jotka kertovat, että syöt liikaa proteiinia
- Lisää pyykkikoneeseen desilitra suolaa: Näin se vaikuttaa vaatteiden ulkonäköön
- Moni tekee virheen banaanin kanssa – tärkeitä ravintoaineita lentää suoraan roskikseen
- Painele jauheliha tortillaletun päälle ja tee siitä rulla – taivaallinen lopputulos
- Nainen hieroo perunaa kasvoihin: Kikka auttaa yleiseen vaivaan
- Täydelliseen jälkkäriin tarvitaan vain 2 ainesta – jokaisen tulisi osata tämä resepti