Tee kirsikkatomaatin päähän rasti ja lisää täyte: Ihanan näköinen ja herkullinen koriste
Todella kauniit ja suloiset tomaattitulppaanit koristelevat ruokapöytäsi.
Pienillä yksityiskohdilla saa ihmeitä aikaan — ainakin tästä reseptistä puhuttaessa. Esittelemme sinulle nyt reseptin, joka sopii täydellisesti esimerkiksi tulevaa äitienpäivää varten. Resepti on helppovalmisteinen ja se ei todellakaan maksa maltaita, sillä suurin osa aineksista löytyy jo kodistasi.
Katso alapuolelta tarvittavat ainekset ja valmistusohjeet:
Täyte:
- 170g Fetajuustoa
- 100g Tuorejuustoa
- Suolaa
- Pippuria
- ½ Valkosipuli
- 2 rkl Sitruunamehua
- 3 rkl Oliiviöljyä
Tulppaanit:
- Rasiallinen kirsikkatomaatteja
- Ruohosipulinippu
Ohjeet valmistukseen:
1. Aloita valmistamalla täyte tulppaaneihin. Lisää tehosekoittimeen kaikki tarvittavat ainekset ja sekoita. Kaada seos suljettavaan pussiin ja laita jääkaappiin odottamaan.
2. Tee kirsikkatomaattien alaosaan pienet reijät hammastikuilla. Näihin asetellaan ruohosipulit varreksi. Leikkaa sen jälkeen kirsikkatomaatit X muotoiseksi niin, että viillot ovat ¾ tomaatin syvyisiä. Kaavi varovasti sisuksia pois teelusikalla. Voit myös jättää sisukset, mutta silloin niihin mahtuu vähemmän täytettä.
3. Leikkaa pieni reikä pussin reunaan, jossa täyte on ja pursota kevyesti täytettä kirsikkatomaatteihin. Lisää pohjalle yksi ruohosipulivarsi ja asettele tulppaani lautaselle. Kun kimppusi on valmis, voit viimeistellä sen, solmimalla rusetin ruohosipulilla ja roiskimalla hieman oliiviöljyä ympärille.
Sitten voit aloittaa herkuttelun yhdessä perheesi & läheistesi kanssa — Jaa resepti ystävillesi, jotta he voivat kokeilla tätä esimerkiksi tulevana äitienpäivänä!
Lähde: onelittleproject.com
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin valmistat herkullisia energiapatukoita – pellillinen valmistuu hetkessä!
- Lue tämä jos heräät aamuyöllä – keho saattaa viestiä tästä ongelmasta
- Uusi tapa paistaa joulukinkku – lopputuloksesta tulee perinteistä mureampi
- Näin valmistat Pekka Haaviston lanttulaatikon – nappaa resepti talteen
- Tämän vuoksi juomapullo pitää aina pestä jokaisen käyttökerran jälkeen
- Tästä syystä veitsi tulisi aina kastella kylmällä vedellä ennen sipulin leikkaamista
- Porkkalatahna on joulupöydän yllättäjä – Et huomaa eroa perinteiseen kylmäsavuloheen
- Täydellisen riisipuuron salaisuus – noudata tätä reseptiä ja onnistut varmasti
- Tiesitkö, että makaronista saa tehtyä herkullisia sipsejä? Näin onnistut
- Käytätkö usein suihkutettavia pesuaineita? Tämän vuoksi niiden käyttöä kannattaa rajoittaa
- 6 hedelmää, jotka turvottavat ja kerryttävät vatsaan ilmaa
- 5 ruokaa, jotka kerryttävät kehoon erityisen paljon selluliittia
- Uutisankkuri Pirjo Nuotion jälkiruoka on hitti vuodesta toiseen – sitä syötiin jopa ”lattian kautta”
- Vappu Pimiän helppo luottokakku ei vaadi vatkausta: ”Kakku on sanalla sanoen niin hyvä!”
- Uusi taianomainen kakku jouluksi – Kokeile jotain erilaista
- Tästä syystä osa ihmisistä laittaa lakanan alle saippuan – voi auttaa yleiseen riesaan
- 7 asiaa, joita tiskiaineella ei saisi missään nimessä tehdä: Ikäviä ja jopa kalliita seurauksia
- Isoäitini niksi: Levitä piimää kylpyhuoneen seinään ja odota reilu 30 minuuttia
- Tätä parempia ja rapeampia perunoita et saa mistään – ota resepti talteen
- Nerokas niksi: Tee tämä ja sinun ei tarvitse enää heittää orkideaa roskiin