Valmista perunamuusista ja säilyketonnikalasta todella maukas uuniruoka. Tonnikalakastiketta ja perunamuusia ladotaan uunivuokaan lasagnen tapaan vuorotellen ja pinnalle ripotellaan juustoraastetta kuorrutteeksi. Uuni hoitaa loput.

Ainekset:

  • 2 tonnikalasäilykettä vedessä
  • 1 sipuli
  • 5 keskikokoista perunaa
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 180 ml kuumaa maitoa
  • 20 g voita
  • 60 g mozzarellaa
  • Oliiviöljyä
  • suolaa
  • mustapippuria

Tee näin:

  1. Valmista muusi: Keitä kuoritut ja pilkotut perunat ensin kypsäksi suolatussa vedessä. Kaada keitinvesi pois ja lisää joukkoon kuumennettu maito ja 20 g voita. Survo tai vatkaa sähkövatkaimella muusiksi.
  2. Tee tonnikalakastike: Kuori ja hienonnan sipuli. Valuta tonnikalasäilykkeet ja avaa tomaattimurskapurkki valmiiksi. Kuullota sipulit pannulla oliiviöljyssä. Kaada sekaan tonnikalat ja tomaattimurska. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoittele ja anna hautua 5 min.
  3. Ota uunivuoka, johon laitat vuorotellen kerroksittain perunamuussia ja tonnikalaa, niin että tonnikalakastikekerros tulee päällimmäiseksi. Ripottele pinnalle mozzarella-raastetta.
  4. Paista uunissa 190 asteessa 10-15 min, kunnes juustokuorrute on saanut kauniin värin.

Katso valmistusohje videolta:

Lue myös: