Vaivaako korvasärky? Lievitä kipua sukan ja yhden raaka-aineen avulla
Jokainen korvatulehduksesta ja sen aiheuttamasta särystä kärsinyt ihminen tietää kuinka kovasta kivusta on kyse.
Korvasärky aiheuttaa myös päänsärkyä ja huimausta. Korvatulehduksen aikana korvakäytävät ärtyvät ja tuottavat enemmän vaikkua, tässä vaiheessa jokaisella on tapana lähteä lääkäriin.
On kuitenkin olemassa eräs simppeli niksi, jonka avulla voit lievittää pahimmillaan sietämätöntä kipua. Ja ei… En puhu tällä kertaa särkylääkkeistä. Tiesitkö että voit kokeilla luonnollista särkyä lievittävää niksiä?
Erityisesti lapset kärsivät usein korvatulehduksista. Valitettavasti lääkärit eivät ole välttämättä heti saatavilla, jonka vuoksi kipua kannattaa yrittää lievittää kotikonstein. Mutta tiesitkö että ratkaisu on aivan nenäsi alla? Tai no, tarkemmin sanottuna jaloissasi.
On olemassa nerokas kotikonsti, johon tarvitset puhtaat puuvillasukat. Niksin jälkeen sukkasi ovat edelleen käyttökelpoiset ja korvakipusi on poissa!
Tee näin:
- Ota ensin reilu 3 dl karkeaa Epsom-suolaa. Tätä simppeliä mineraalia on käytetty säryn lievitykseen jo ikuisuuksien ajan, tarvitset vain sen verran että saat sukkasi puolilleen.
- Kaada suola varovaisesti sukan sisälle. Muista käyttää karkeaa suolaa. Pienemmät hiukkaset voivat mennä tekstiilin läpi.
- Voit halutessasi lisätä suolan sekaan muutaman tipan eteeristä öljyä. (Sitruuna, laventeli yms.)
- Sido sukan pää, jotta suola ei valu ulos. Käytä pitkiä sukkia, jotta solmu on helpompi tehdä!
- Tässä vaiheessa tulee hauskin vaihe. Laita liesi matalalle / keskilämmölle ja aseta sukka hetkeksi liedelle. Kääntele sukkaa, kunnes se on lämmin muttei liian kuuma. Huom! On tärkeää käyttää valkoista sukkaa, sillä värjättyjen sukkien värit voivat alkaa valumaan.
- Seuraavaksi sinun tulee vain painaa lämmin sukka kipeää korvaa vasten. Usko tai älä, mutta kivun tulisi lievittyä nopeasti.
Miksi niksi toimii?
Suola sitoo itseensä lämpöä ja auttaa täten lievittämään kipua. Suolan uskotaan myös poistavan kosteutta, jonka ansiosta korvassa vallitseva paine laskee. Eikö kuulostakin järkevältä?
Onko sinulla ystäviä tai lapsia, jotka kärsivät usein korvatulehduksen aiheuttamasta särystä?
Jaa vinkki Facebookissa, jotta ystäväsi voivat kokeilla tätä helppoa niksiä tarpeen tullen!
Lähde: boredomtherapy.com
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- 9 asiaa, joita kassahenkilökunta vihaa – vältä näitä ellet halua vihaisia katseita
- Maailman kallein pirtelö on tässä – katso mitä se maksaa ja sisältää
- Ihana kauraleivos vain 10 minuutissa – helpompaa herkkua on vaikea löytää
- Lisää kahvin sekaan ripaus suolaa – tällä on yllättävä vaikutus makuun
- Proteiinia porkkanakakusta – herkullinen tapa saada lisää proteiinia
- Tee tämä ja sitruunat säilyvät tuoreina jopa kuukausien ajan
- Hyödynnä ilmainen C-vitamiinipommi – näin poistat pihlajanmarjojen happamuuden
- Asettele kakkuvuoan pohjalle voi, sokeri, ananassiivut ja kirsikat: Ihana herkku!
- Vaivaako korvasärky? Lievitä kipua sukan ja yhden raaka-aineen avulla
- Mies kaataa lampeen ruokalusikallisen oliiviöljyä – tiesitkö, että se aiheuttaa tällaisen ilmiön?
- Taivaallinen jälkiruoka puolukoista vain muutamalla aineksella: ”Vie kielen menneessän”
- Harva tietää, että puolukasta saa näin herkullisen lisukkeen – kokeile ja ihastu
- Ilmaiset maistiaiset kannattaa jättää ottamatta kaupassa – tässä yksinkertaineen syy
- Helppo kaneliomenapiirakka kotimaisista omenoista – syntisen hyvää
- Lähes jokainen kaataa oluen lasiin väärin – virhe aiheuttaa vatsakipua ja turvotusta
- Syö päivittäin kaurapuuroa – tällaisia muutoksia tapahtuu kehossasi
- Aseta 4 banaania pannulle ja lorauta taikina päälle – lopputulos saa aikaan herkkuhimon
- Kokkaa sairaan hyvää paistettua riisiä kotona – loistava arkiruoka
- Tämä japanilainen juustokakku sisältää vain 3 raaka-ainetta: lopputulos saa kuolan valumaan
- Tee tämä puolukalle ja se maistuu paremmalta sellaisenaan – ei lisättyä sokeria